Uutisia: Uusi HAWO-kumppanimallilla toteutettava kohde Kiilopäälle

HAWO on solminut kaupan kahden ison loma-asunnon toimituksesta Kiilopäälle. Kyseessä on ensimmäinen HAWO-kumppanimallilla toteutettava kohde. HAWO koordinoi hankkeen etenemisen valmiin kohteen luovutukseen asti. Asiakkaan roolina hankkeessa on hyväksyä suunnitelmat ja sopimukset lupakuviin ja urakointiin liittyen.
Referenssi: Arkkitehdille toteutettu talo

Kiinteistökehittäjä ja arkkitehti Jani Wuorimaa ei perheensä loma-asunnon rakentamisessa halunnut ryhtyä pitkään rakennusprojektiin: nyt pitää päästä helpommalla. Edellissyksynä parin talotoimittajan kanssa pitkälle edenneistä suunnitelmista sekä mökkiunelman aloittamisesta jouduttiin kuitenkin jälleen luopumaan. Alkuvuodesta 2024 Wuorimaiden päät käänsi kuitenkin kuva näyttävästä HAWOn uudiskohteesta. Rohkea yhteydenotto johti lopulta oman suunnitelman pohjalta toteutetulla, mutta silti kaikki odotukset ylittäneellä loma-asunnolla vietettyyn juhannukseen! Lopputuloksen laatu ylitti kaikki odotukset – sekä asiakkaan että arkkitehdin näkökulmasta.
Uutisia: HAWOlta uuden kokoluokan ja kahden loma-asunnon kohde Vuokattiin

HAWO on solminut kaupat kahden ison loma-asunnon kohteen toimituksesta Vuokattiin. Hawot toimitetaan Sotkamossa toimivan Vuokatti Weekendin tontille, hienolle paikalle Vuokatinrinteiden välittömään läheisyyteen. Kokonaisuus koostuu uuteen kokoluokkaan räätälöidyistä Oma 65 Lofteista korotetulla parvella, täyslasipäädyllä sekä suuremmalla olohuoneella. Uudet Hawot ovat pian tuotantolinjalla ja hanke toteutetaan jo loppusyksyn 2024 aikana!
Referenssi: Himos Framen toteutuksessa asiakas sai mitä luvattiin, jopa enemmänkin

Kiinteistönvälittäjä Valtteri Lampinen totesi kollegan suosituksesta HAWOn konseptin edut sekä tuotteen laadukkuuden ja pääsi nopealla päätöksellä vaivattomasti ja menestyksekkäästi mukaan vielä kesän 2024 parhaaseen majoitussesonkiin. Helmikuussa aloitetun hankkeen toimitusajankohdaksi sovittiin rohkeasti juhannusviikko ja HAWOn toimitusvarmuudesta vakuutettu asiakas sai talolta ja loppukesän majoitusbisnekseltä ”jopa enemmänkin” kuin luvattiin.
Uutisia: Pyhälle kahden luksusvillan paritalokohde HAWOlta

HAWO on solminut kaupat kahden kytketyn ”villan” paritalokohteesta Pyhätunturin alueelle Pelkosenniemeen. Hanke toteutetaan varausten myötä jo syksyn 2024 aikana! Paritalokokonaisuus koostuu HAWOn premium-tasoisista, parvellisista ja täyslasipäädyllisistä Oma 65 Lofteista.
Referenssi: Täydellisen riittävä loma-asunto Kolin kansallispuistoon – Jarin asiakastarina

Kahden hengen syyslomamatkalla Pohjois-Suomessa isolla lomahuvilalla heräsi lomakylän muihin majoitusvaihtoehtoihin tutustuessa ajatus pienemmästä, riittävän isosta omasta loma-asunnosta. Kompaktit, hyvin käytetyt neliöt sekä suuret maisemaikkunat riittäisivät ja sopisivat täydellisesti Kolin kansallispuiston maisemista hankitulle vapaa-ajan asumisen tontille. Sopivin kumppani löytyi ”googlaamalla” – HAWOn kanssa käytyjen keskustelujen myötä haaveeseen uudesta loma-asunnosta lisättiin mahdollisuus päästä jo saman sesongin aikana Kolin rinteisiin uudella mökillä majoittuen. Haave toteutettiin ja hankkeen laadukkaaseen toteutukseen Jari Könönen on ollut todella tyytyväinen.
HAWOja saaristolaiskylään

Uutisia: Hawoja saaristolaiskylään Kustavin Lootholman matkailualueen saaristolaiskylän viimeinen vaihe rakennetaan talvella 2022–2023. Alueelle rakennetaan nyt 11 uutta vapaa-ajan rakennusta kokous- ja vapaa-ajan matkailua varten. HAWO toimittaa kauniille matkailualueelle kahdeksan Loma 35 Loft -mallin asuntoa. 16.9.2022 Kustavin Lootholmassa hanketta ja saaristomatkailun viimeisiä kuulumisia esitteli Kustavin Matkailu Oy:n toiminnanjohtaja Kimmo Laatta, jonka mukaan laadukkaalle majoitukselle on tarvetta […]
Referenssi: HAWO pilariperustuksella – Case Herrankukkaro

Referenssi: HAWO pilariperustuksella – Case Herrankukkaro Tyypillisesti Hawot asennetaan suoraan tasaiselle ja routimattomalle alustalle ja asennus toteutetaan maanvaraisena. Mutta miten toimia tilanteessa, jossa rakennuspaikka ei mahdollista maanvaraista asennusta? Onko mahdollista asentaa Hawo pilariperustuksella? Lomakohde merenrannassa – herran kukkarossa Turun saaristossa sijaitsevaan Herrankukkaroon toimitettiin HAWOn loma-asuntoja keväällä 2022. Rami Saarinen suunnitteli kohteeseen pilariperustukset, joiden päälle nostettiin […]
Referenssi: Kesämökkiunelma todeksi keskellä talvea – Ismon ja Marin asiakastarina

Tähän unelmaan voi moni samaistua. Lomaillessaan syyslomalla hiihtokeskuksen vuokramökillä asiakkaamme Ismo ja Mari totesivat, että oma loma-asuntokin ”voisi olla mukava”. Korona-ajan rakennusbuumin aiheuttamien pitkien toimitusaikojen ja myöskin eri talopakettien työlääksi osoittautuneen hintavertailun myötä aluksi vaikutti, että edes vuodenkaan päästä ei vielä päästäisi tontilla hanketta aloittamaan. Lopulta alkuperäiseen aikatauluun sekä molempien toiveisiin vastaava hyvä ja vaivaton ratkaisu löytyi HAWOlta.
Matalan kynnyksen kumppanimalli

”Uskon, että monille tällainen säästämisen ja sijoittamisen muoto olisi ainakin taloudellisesti mahdollista. Siihen auttaa Pohjolan Tilaelementti Oy*:n kumppanimalli, jossa pienikin vapaana oleva rakennusoikeus voidaan hyödyntää erittäin helpolla tavalla – tuottoisasti.”
-Toimitusjohtajamme Timo Hintsala kertoo tässä kirjoituksessa matalan kynnyksen kumppanimallistamme asuntosijoittamiseen.