Näin se tehtiin: rakennusluvasta 13 asunnon luovutukseen 5 kuukaudessa.

Rakennuttajakumppanimme Forentia Oy:n 13 asunnon erillistalokohde Kempeleen Metsärinteellä luovutettiin asukkaille 31.5.2021. Rakennusluvan kohde sai tammikuussa ja tässä referenssissä tutustutaan tarkemmin siihen, miten näin nopea rakennushankkeen läpivienti kevään aikana on mahdollista Pohjolan Tilaelementin* minikotikonseptilla – ja miksi se kannattaa!

Rakennuttajakumppanimme tämän vuoden ensimmäinen minikotikohde valmistui ennen kesää. Tänä vuonna toteutamme yhteistyössä vielä kaksi kohdetta lisää.

Kohde ennakkomarkkinointiin syystalvella - rakennuslupa tammikuussa.

Rakennuttajan ennakkomarkkinointi kohteesta alkoi marraskuun lopussa. Kun 7/13 asunnosta oli varattuna jo itsenäisyyspäivän jälkeen, rakentamispäätös oli helppo lyödä lukkoon. Kiinnostus yksiön ja kaksion kokoisiin koteihin vahvasti perheasuntovaltaisella Metsärinteen asuinalueella oli kiitettävää. Rakennuslupa Kempeleen kunnasta tuli heti uuden vuoden ensimmäisellä viikolla.

 

Tilaelementin* tehtaalla Ketunkolon Minikotien rakentaminen pystyttiin aloittamaan jo sydäntalvella perustuksesta lähtien. Minikotikonseptimme perustana oleva patentoitu teräsperustus mahdollistaa talojen rakentamisen aloittamisen tehtaassa 100% kuivaketjussa ja lämpimässä myös kylmimpään talviaikaan tammi-helmikuussa.

Maatyöt käynnistyvät talvisella tontilla - talot rakentuvat laatusertifioidulla tehtaalla!

Entisen mäntykankaan maanvaihto pihan ja koteja kantavaan sorapohjaan alkoi Ketunkolon Minikotien tontilla helmikuun lopussa. Kohtuulliset pohjoisen talvikelit mahdollistivat myös talotekniikan viennin minikotien tuleville paikoille. 

Samanaikaisesti Tilaelementin* tehtaalla piha täyttyi vesikattoa myöten valmiista minitaloista odottamassa toimitusta ja asennusta Kempeleen kohteeseen.

 

Talven aikana mm. minikotien rakentamisen kohdalla tuotantoprosessimme auditoitiinkin täyttävän puurakenteisten elementtien kansalliset arviontiperusteet tuotteiden valmistuksen ja tuotannon laadunvalvonnan osalta. Varmennustodistus on takaamassa jo ensimmäisessä minikotikohteessa, että rakentaminen on valvottua ja laadukasta asuinkäyttöön. Patentoidun teräsperustuksemme kanssa varmennustodistus on oiva osoitus asiakkaalle ja asukkaalle modernista ja laadukkaasta rakennusten tuotantotavasta.

Perustamistyössä säästetään vähimmilläänkin kuukauden päivät.

Kempeleen 13 asunnon kohteen maatyöt noudattivat perinteistä kaavaa siihen saakka, kunnes kapillaarisoran tasoitus on talon paikalla saatu valmiiksi. Tämän jälkeen tyypillisesti vaadittaisiin yksi ylimääräinen rakennusvaihe: aika, olosuhteet ja tekijät betoniperustuksen tekoon ja kuivumiseen sekä maavaraisena vielä sisätäyttöön. Minikotikohteessa sorapatjalle tuotiinkin sen sijaan (talotekniikan läpiviennit huomioon ottaen) vain routaeristeet – perustukset ja alapohja tulisivat talojen mukana.

Betonisokkelin valmistus ja täyttö sekä lattiavalut jäävät siis kokonaan pois työvaiheista paikan päällä. 

 

Valmiina toimitusta odottavat talot on rakennettu jäykän teräsperustuksen päälle ja pystytään kuljettamaan paikalle yhtenä kappaleena sisustusta, vesiputkia ja sähkövetoja myöten täysin valmiina. Talot vain kuljetetaan tontille ja lasketaan paikoilleen – seinät ympärillä ja katto pään päällä.

Kolmetoista taloa paikoilleen kolmessa päivässä.

Kaikki kolmetoista erillistaloa ajettiin tehtaalta tontille kolmen toimituspäivän aikana. Konseptimme mukaan tehtaalta toimitettaessa talot ovat sisäpuolelta valmiita käyttöön eli asuttavaksi heti asennuspäivänä. 

 

Vesi- ja viemäriliitännät tehdään taloa paikalleen laskettaessa. Ulkopuoliset viimeistelytyöt, kuten räystäiden ja kattotikkaiden asennukset, sokkelilevyjen kiinnitys, terassiportaiden rakentaminen sekä ulkovarastojen rakentaminen toteutettiin vielä asennuksen jälkeen. Silti työmaarakentaminen vaadittavien pihatöiden, kuten esim. pihan kivituhkapinnan,  lämmitystolppien asennuksen sekä viherrakentamisen istutusten lisäksi on perustustöiden puuttuessa ennenkuulumattoman vähäistä.

 

Asunto-osakeyhtiön minikodit olivat pihoineen luovutusvalmiita reilun kuukauden päästä viimeisen minitalon paikalleen laskemisesta – alle viiden kuukauden kuluessa rakennusluvan saamisesta.

 

Rakennuttajan mukaan vuoden ensimmäisen minikotikohteen toteuttamisesta saatiin oppia sen verran, että jatkossa he tulevat toteuttamaan rohkeammin piharakentamisen jopa 90-prosenttisen valmiiksi ennen talojen toimitusta. 

Tehokasta ja tuottavaa: rakentamisen nykyaikaa.

Asuinrakentamisessa minikodeilla on kiistattomia kilpailuetuja. Nykyaikaisesti minikotituote toimitetaan konseptoituna pakettina, täysin valmiina rakentamispaikalle asti. 

 

Kohteen nopea toteutusaika on tuottava niin rakennuttajalle kuin asunnon omistajalle. Pääoma sitoutuu rakentamiseen tyypillisesti vain alle 6kk! Ensimmäiset talojen ostajat maksoivat ensimmäiset laskut uusiin asuntoihin liittyen vasta tammikuussa ja varsinaista vuokratuottoa sijoittajat saavat minikodeista jo kesäkuusta alkaen. Tällä alueella asuntojen vuokratuottolaskelmat lupailivat minikodeissa todella hyvää, jopa yli 7% vuokratuottoa. Valtaosa asunnoista onkin myyty asuntosijoittajille.

 

Yhden ison työmaarakennusvaiheen (perustustyöt) poisjäänti rakennuttajalta sitoo huomattavasti vähemmän henkilöstöä työmaarakentamisen vaiheisiin. Tämä mahdollistaa hyvin suunnittelemalla myös saman henkilötyövoiman ja koneiden käytön sekä maatöihin että piharakentamiseen yhdellä kertaa ennen talojen toimitusta. Tilaelementin minikotikonseptilla esim. tarvittavien henkilöresurssien määrä verrattuna perinteiseen on alle puolet. Pienemmällä pääomalla voi rakentaa tehokkaammin ja tuottavammin. 

 

Lopputuloksena on nykyajan asumisen trendeihin, kuten kohtuulliseen tilan tarpeeseen, omaan rauhaan ja luonnonläheisyyteen vastaava omalaatuinen asuinalue, missä myös pienille talouksille on tarjottu mahdollisuus edulliseen asumiseen erillistalossa omalla pihalla ja ilman seinänaapureita. Varsinkin muuttoliikenteen suuntautuessa taajamiin, kaupunkien luonnonläheisiin kehyskuntiin. Myös ostaja- ja asukastarjonta yksiön, kaksion tai kolmionkin kokoisiin minitaloihin on laaja: opiskelijoista eläkeläisiin.

 

Näin se tehtiin: As Oy Ketunkolon Minikodit, Kempele!

 

Tutustu valmiin kohteen kuviin vain päiviä ennen luovutusta asukkaille:

Kiitos Forentia Oy kumppanuudesta, Hongisto Oy nostureista sekä Kuljetus Tornikoski Oy talokuljetuksista!