Uutisia: Ensimmäiset 100 m² Hawot toimitettiin Kempeleeseen – Forentia Oy luottaa tehdasrakentamisen nopeuteen ja vaivattomuuteen

Uusi virstanpylväs on saavutettu: HAWO on toimittanut tähän mennessä suurimmat tehtaalla valmistamansa rakennukset Forentia Oy:n uuteen paritalokohteeseen Kempeleen Linnakankaalle. Yhteistyö HAWOn ja Forentian välillä on jatkunut menestyksekkäästi jo useamman asuntokohteen ajan eri paikkakunnilla Etelä- ja Pohjois-Suomessa. HAWOn tuttu konsepti yhdistettynä verrattoman nopeaan toteutusaikatauluun mahdollisti tämänkin hankkeen viemisen maaliin rakennuttajalle ihanteellisessa rytmissä.

Kohteen pihatyöt, terassit, varastot, autokatokset ja kuvassa rakenteilla oleva aita olivat valmiina käyttöönottotarkastukseen alle 2 viikkoa toimituspäivän jälkeen.

Talosuunnittelun lähtökohtana tontin tarpeet ja perheasuminen

Linnakangas on voimakkaasti kasvava perheasuntoalue, mikä saneli pitkälti koko hankkeen suunnan. Forentia Oy:n Jaakko Tahkola kertoo, että tontin sijainti ja alueen luonne ohjasivat vahvasti tilaratkaisujen valintaa. Tavoitteena oli rakentaa laadukkaita perheasuntoja, ja uusi 100 m² kokoluokka vastasi tähän kysyntään täydellisesti. Talotekniikan osalta kohteessa päädyttiin poistoilmalämpöpumppuun (PILP) ja vesikiertoiseen lattialämmitykseen, joka on asuntomarkkinassa erittäin yleinen ja ostajien toivoma ratkaisu.

Asiakaslähtöinen suunnittelu tehtiin tiiviissä yhteistyössä HAWOn asiantuntijoiden kanssa, jolloin pohjaratkaisut hiottiin tontille ja kohderyhmälle optimaalisiksi. Ostaja toiselle asunnolle löytyikin jo rakennuslupavaiheessa, mikä on sekä rakennuttajan että loppuasiakkaan näkökulmasta ihanteellinen ja riskiä alentava tilanne:

HAWOn mallissa hankkeen nopeus ja asukkaan löytyminen tukevat luonnollisesti toisiaan. Kun kohteen mahdollinen ennakkomarkkinointi ja varsinainen rakentamisvaihe ovat poikkeuksellisen lyhyitä, koko hankkeen toteutus ja lupaus nopeasta muuttopäivästä osuvat todennäköisemmin asunnonetsijän muuttotoiveen aikaikkunaan.

”Monesti uutta kotia etsivät asiakkaat haluavat päästä muuttamaan sisään mahdollisimman pian, ja tähän tarpeeseen sekä innostukseen tehdasvalmis konsepti pystyy vastaamaan perinteistä rakentamista huomattavasti tehokkaammin”, Tahkola kertoo.

Rakennuttajan edut: Riskittömyys ja ylivoimainen nopeus

Ammattirakennuttajalle hankkeen ennustettavuus on elinehto. Kun Tahkolalta kysytään kriittisimpiä tekijöitä hankkeen läpiviennissä, esiin nousevat selkeät teemat: budjetin pitävyys, nopeus, yleinen vaivattomuus sekä työmaavaiheen lyhyt kesto. Aiemmissa hankkeissa todettu HAWOn toimitusnopeus olikin suurin yksittäinen syy valita sama kumppani myös tähän paritalohankkeeseen.

”Koko projekti suunnittelusta ja lupaprosessista aina muuttovalmiiseen toteutukseen vei vain muutaman kuukauden – ja rakennuttaja ymmärtää mitä etua tällaisella nopeudella voi saavuttaa”.

Kun asunnot rakennetaan 100-prosenttisesti valmiiksi tehtaalla – sisältäen sähkötyöt, putkitukset ja kiintokalusteet – esimerkiksi sääriskit ja yllättävät työmaalla syntyvät lisäkulut poistuvat. Tämä takaa rakennuttajalle aidosti kiinteän hinnan ja ennustettavan projektin läpiviennin, mahdollistaen useampien pienempien hankkeiden toteuttamisen ison työmaakohteen sijasta – tai samanaikaisesti sen rinnalla.

Kahden talon asennuspäivä ja saumaton työmaavaihe

Vaikka työmaavaihe on HAWO-kohteissa poikkeuksellisen lyhyt, asennuspäivä on rakennuttajalle aina jännittävä hetki. Tahkolan mukaan kaikki sujui tämän kokoluokan taloillakin kuitenkin saumattomasti. Kokonaisten talojen kuljetus ja asennus oli vaikuttavaa seurattavaa: lastaus alkoi aamulla HAWOn tehtaalla, ja jo varhain iltapäivällä kello 13–14 välillä molemmat 100-neliöiset asunnot olivat paikoillaan tontilla.

Forentian rooliksi perinteisen kuukausien mittaisen rakennusprojektin johtamisen sijaan jäivät ainoastaan maatyöt ennen asennusta, pihatyöt ja terassien rakentaminen asennuksen jälkeen. Piha-alueiden viimeistelyä ja koko työmaavaihetta nopeutti merkittävästi myös se, että sisäänkäyntikatosten lisäksi myös isot ulkovarastot ja autokatokset toimitettiin kokonaisina elementteinä suoraan HAWOn tehtaalta.

”Rakennuttajalle jää työmaalla vaan maatyöt ja pihatyöt. Tässä tapauksessa terassit tehtiin itse. Sisäänkäyntikatokset, varastot ja autokatokset tulikin HAWOlta.”

Tämä mahdollisti sen, että toisen asunnon uudet omistajat pääsivät kantamaan muuttokuormaa sisään vain viikko talotoimituksen jälkeen. Virallinen, hyväksytty käyttöönottotarkastus järjestettiin alle kaksi viikkoa toimituksesta, minkä aikana kohteessa ehdittiin viimeistellä pihatyöt, kylvää nurmi, rakentaa terassit valmiiksi ja viettää myös juhannus välissä!

Miksi HAWO tähän hankkeeseen? 3 syytä valita HAWO – rakennuttajan yhteenveto

Jaakko Tahkola kiteyttää kokemuksensa perusteella kolme suurinta hyötyä ammattirakennuttajalle ja sijoittajalle:

+ Kustannuspitävyys: Kiinteä hinta tekee hankkeen katteen arvioinnista tarkkaa ja poistaa työmaanaikaiset budjettiylitykset.

Aikataulun pitävyys: Kun työmaavaihe mitataan kuukausien sijaan viikoissa tai jopa päivissä, ostajat saadaan nopeammin sisään ja pääoma kiertämään.

Vaivattomuus: Valmis, laadukas konsepti ja tehtaalla hallitusti läpiviety rakennusprosessi vapauttavat rakennuttajan resursseja seuraaviin hankkeisiin.

Tutustu HAWOn gryndereille suunniteltuun konseptiin ja talomallistoon!

HAWO – rakentamisen nykyaikaa

HAWO on modernien talojen ja majoitusratkaisujen valmistaja ja rakentamisen kumppani.


Ratkaisuihimme kuuluvat valmiit mallistot sekä asiakkaan tarpeisiin suunnitellut ratkaisut.


Hawo-talot sopivat nykyaikaiseen asuntorakentamiseen sekä laadukkaaseen loma-asumiseen ja matkailurakentamiseen.